Asukkaaksi
Kuinka tulla asiakkaaksi?
Asukkaaksi voi tulla palvelusetelillä, kunnan ostopalveluasiakkaana tai itse maksavana
Kaikki alkaa ensin hoivaa tarvitsevan hoidontarpeen arviosta ja palveluohjauksen määrittelystä, jonka suorittaa kaupunkien/kuntayhtymien ns. SAS-ryhmät.
Kun asukkaaksi haluavalla on SAS-arvio tehtynä ja edellytykset täyttyvät ympärivuorokautiseen palveluasumiseen, hän voi hakea kaupungin/kuntayhtymän palveluseteliä.
Palvelusetelin myöntämisen jälkeen, asukkaaksi haluava voi itse/omaisten kanssa valita haluamansa palveluasumispaikan.
Palvelutaloon voi hakeutua myös yksityisesti, tällöin kaikki maksut kohdentuvat asukkaalle. Tarkemmin maksuista kohdassa palvelumme-palveluiden hinnat.
Palveluseteli
Palvelusetelillä edistetään sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien valinnanvapautta ja mahdollisuuksia hankkia tarvitsemiaan palveluita yksityisiltä palvelujen tuottajilta
Mitä palveluja palvelusetelillä voi hankkia?
Palvelusetelillä voi hankkia sellaisia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka kaupungin, kunnan tai kuntayhtymän kuuluu järjestää asukkailleen. Palvelusetelillä hankittava palvelu on vaihtoehto kaupungin, kunnan tai kuntayhtymän tuottamalle palvelulle
Miten palveluseteli toimii?
Asiakas valitsee palveluntuottajan kaupungin, kunnan tai kuntayhtymän hyväksymistä palveluseteliyrittäjistä. Asiakas ja tuottaja sopivat palvelun tuottamisen ajankohdasta ja tuotettavan palvelun tarkemmista yksityiskohdista. Asiakas tekee yrittäjän kanssa sopimuksen. Kunta maksaa korvausta palveluntuottajalle vain niiden asiakkaiden käyttämistä palveluista, joille se on tehnyt päätöksen palvelusetelien myöntämisestä. Asiakas maksaa omavastuuosuutena palvelusetelin arvon ja palvelun hinnan erotuksen.
Mitä tukia hoivakodissa asumiseen voi saada?
Yhteiskunnan tarjoamat tuet ja vähennykset kannattaa hyödyntää. Palveluasumiseen ja muuhun kunnan järjestämisvastuulla olevaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluun on mahdollista saada yhteiskunnan erilaisia tukia. Tuen suuruus määräytyy paitsi hoivan tarpeen myös tuensaajan taloudellisen aseman perusteella. Kotitalousvähennys ja Kelan tuet käyvät kaikkeen palveluasumiseen. Palvelusetelien osalta kunta on erikseen määritellyt, mihin palveluihin palveluseteli myönnetään. Tiedot koskevat vuotta 2019.
Kelan asumistuki ja eläkkeensaajan hoitotuki
Kela myöntää eläkkeensaajan asumistukea asumiskustannusten (vuokra, vesi, sähkö) tukemiseen. Eläkkeensaajan asumistuen määrä perustuu bruttoeläkkeeseen ja muuhun varallisuuteen. Eläkkeensaajan asumistuki on 85 % kohtuullisista asumismenoista. Kohtuulliset asumismenot määrittyvät asuinpaikkakunnan mukaan.
Eläkkeensaajan hoitotukea on mahdollista hakea palveluasumisen hoitokustannuksiin silloin kun ikääntynyt on jatkuvan hoidon ja hoivan tarpeessa. Eläkkeensaajan hoitotuki on porrastettu kolmeen maksuluokkaan. Maksimissaan korotettu tuki on 324,85 €/kk. Tarkemmat kriteerit saat Kelan asiakaspalvelusta tai nettisivuilta.
Kotitalousvähennys
Vähennyksen enimmäismäärä on 2400 €/hlö/v. Omavastuu on 100 €/hlö. Vähennys on henkilökohtainen eli vähennyksen voivat saada molemmat puolisot ja myös lapset, mikäli maksavat vanhempansa hoitokuluja. Tuki on maksimissaan 50 %.
Palveluasumiseen voi saada kotitalousvähennystä. Palveluasumisessa yleisissä tiloissa tapahtuvaan hoitoon tukea ei makseta eli hoivapalveluyrittäjän pitää eritellä hoitolasku niin, että asukkaan omissa tiloissa annettu hoito ja hoiva näkyvät laskusta. Kotitalousvähennystä ei voi tehdä palvelumaksuista, joita varten on myönnetty palveluseteli.
Palveluseteli
Palvelusetelillä voi hankkia sellaisia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka kunnan tai kuntayhtymän kuuluu järjestää asukkailleen. Asiakkaalla on oltava sosiaali- tai terveyspalveluihin liittyvä palvelutarve, johon hän hakee kunnalta apua. Palvelusetelillä hankittava palvelu on vaihtoehto kunnan tuottamalle palvelulle. Palveluseteli antaa asiakkaalle tai hänen läheisilleen mahdollisuuden itse päättää, miltä kunnan hyväksymältä palveluntuottajalta palvelut hankitaan. Kunta päättää ottaako palvelusetelin käyttöön ja mihin palveluihin myöntää setelin.